maanantaina, heinäkuuta 02, 2012

Juhannusperinne





Meillä ei juurikaan ole muodostunut juhannukseen liittyviä perinteitä. Lähinnä vietämme rauhallista aikaa perheen parissa ja syömme hyvin. Yksi perinteinen visiitti kuitenkin pyritään tekemään joka vuosi juhannusaattona. Miehen mummu, Merimummu, kutsuu suvun lättykesteille mökilleen. Siellä herkuttelimme siis myös tänä vuonna. 






Ajoitimme vierailumme iltaan ja olimmekin viimeiset vieraat. Lenkkeilimme esikoisen kanssa loppumatkan ja kun ehdimme perille, muut olivat jo lämmittämässä saunaa ja paistamassa lättyjä. Lapset uhmasivat viileää säätä ja uivat meressä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Minä nautin maisemista ja hyvästä seurasta (ja tietenkin niistä lätyistä).









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti