tiistaina, syyskuuta 18, 2012

Lounaalla

Kotitoimistossa työskentelyssä on paljon hyviä puolia: tauolla voi pestä pyykkiä tai siivota keittiötä, takamuksen puutuessa voi siirtyä sohvalle ja asuna toimii loistavasti villasukat ja virttyneet collegehousut:) Suuren perheen äitinä osaan myös arvostaa rauhallista lounashetkeä. Kunhan vain olen kauppareissulla muistanut varautua voin valita lounaaksi ihan mitä vain. Usein  kyllä tyydyn edellisen päivällisen tähteisiin mutta joskus on mukava pyöräyttää jotain oikein hyvää.


Salaatti on helppo ja nopea lounas. Viikonloppuisin teemme usein myös koko perheen voimin ruokaisamman salaatin patongilla vahvistettuna perjantai- tai lauantai-illan herkuksi. Viime lauantaina viisivuotiaamme ahersi ihan itsekseen ensimmäisen salaattinsa lounaalle ja ihmetteli itsekin taitojaan. Aikaisemmin neiti on kyllä ahkerasti auttanut ruuanlaitossa mutta tällä kertaa koko salaatti valmistui ihan omin voimin ja maistui erittäin hyvälle:)


Kuvissa oleva salaatti on lounaani viime viikolta. Oma suosikkisalaattini sisältää joko kanaa tai savulohta ja fetajuustoa. Tällä kertaa salaatissa oli jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, kukkakaalia, parsakaalia, savulohta ja fetaa. Ja kuten viimeisestä kuvasta huomaa, en minä ihan täydellisessä rauhassa lounastani nauttinut. Joku muukin oli siitä kiinnostunut...MUTTERI!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti