Meillä on tällä viikolla talviloma. Tai muulla perheellä on, yrittäjä yhdistää työn ja lomailun. Pääasia kuitenkin on, että aamulla ei tarvitse kiirehtiä töihin, kouluun ja päiväkotiin. Illalla voi valvoa hieman pidempään ja viikkoon sisältyy hieman enemmän herkuttelua ja yhteistä, mukavaa tekemistä. Siinä hyvän loman peruspilarit.
Aloitimme lomailun juhlimalla. Pojista vanhempi täytti yhdeksän ja kaksi päivää hurahti juhlien. Sunnuntaina oltiin kisareissulla ja kummastelin väsymystään valittelevaa kannustajaa. Illalla kuumemittari paljasti totuuden ja nelosluokkalainen onkin viettänyt lomaansa sohvan pohjalla. Kunhan potilas tuosta toipuu, tarkoitus on mahduttaa viikkoon myös uintia ja retkeilyä. Toivotaan, että suunnitelmat toteutuvat.
Maanantaina esikoinen lähti ystäviensä kanssa mökkeilemään, ensimmäistä kertaa ilman aikuista. Kummallista kyllä, minua ei lainkaan huolettanut. Fiksu tyttö fiksussa seurassa. Viikonloppuna lähdenkin sitten esikoisen kanssa taas kisailemaan. Tällä kertaa reissuun lähdetään koko viikonlopuksi.
Kuvituksena tänään muutama pikainen räpsy orkideasta, jota voisi pitää suoranaisena ihmeenä. Minä en todellakaan ole mikään viherpeukalo, ainakaan sisäkasvien suhteen. Joko unohdan hoitaa kasveja ja ne kuolevat, tai tapan ne ylenpalttisella huolenpidolla. Jostain kumman syystä tämä mieheni isäinpäivälahjaksi saama kukkanen on kukkinut ja viihtynyt keittiössämme erinomaisesti.
Joulun ajaksi se muutti joulukukkien tieltä hämärämpään paikkaan yläkertaan ja olinkin varma, että se lopettaa kukintansa. Mutta eipä tuo ollut moksiskaan! Edelleen se kukkii ja kukoistaa. Kerran viikossa upotan ruukun pariksi tunniksi ihan tavalliseen kraanaveteen, muuta hoitoa kaunokainen ei saa. Tämä orkkidea on meillä ensimmäinen laatuaan ja mielenkiinnolla odotamme, kuinka kauan kukinta jatkuu.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti