Tässä muutama vinkki niille, joilla on vielä se viimeinen lahja ostamatta. Itselläni alkaa homma olla hanskassa. Paketointi on vielä edessä ja muutama ruokalahja valmistamatta. Molemmat ovat kuitenkin mukavaa puuhaa ja hoituvat hyvin yön pimeinä tunteina kynttilän valossa ja joululaulujen soidessa.
Joulukuusi on vielä metsässä ja kinkku pakkasessa. Koristelun ja paistamisen aika on sunnuntaina. Tosin sitä ennen täytyy toki kuusi hakea ja kinkku sulattaa. Sunnuntaina paistuvat myös viimeiset tortut ja piparit. Tänään päästään ihanaan joulutunnelmaan koulun joulujuhlassa. Se on yksi joulun odotuksen parhaita hetkiä! Isomman koululaisen yökirkko on torstaina ja miehen kanssa vedämme pitkää tikkua siitä, kumpi pääsee mukaan. Toisen on jäätävä valvomaan pienempien unta. Ja minä aion saada sen pidemmän tikun!
Iittalan Fire
Iittalan Kastehelmi
Pentikin Joulusydän-lyhty
Pentikin Saaga-pöytäkynttilä
Arabian Pino-kynttilänjalka
Arabian Lokero-vati
Ihanaa joulun odotusta!
Tuo Iittalan Fire on niin kaunis. Yksi päätyi ostoskassiin mutta sen matka jatkui tonttujen välityksellä ystävän kotiin. Elättelen toiveita ale myynneistä, josko yksi päätyisi omalle pöydällekkin. :) Pian nähdään. Kakun suunnittelu on tiukasti työn alla.
VastaaPoista-pikkusisko-