Äitinä

Olen ollut äiti pian neljätoista vuotta.

Eilen vietimme äitienpäivää rennosti ja rauhallisesti kisareissusta palautuen.

Herkullista aamupalaa, kiireetöntä ulkoilua ja hyvää ruokaa.

Äitiys on ollut minulle alusta asti luontevaa.

Tulin äidiksi nuorena eikä ystävilläni vielä ollut lapsia.

Asuimme satojen kilometrien päässä sukulaisista

ja saimme mieheni kanssa ihan rauhassa muodostaa

omat tapamme olla vanhempia.

Esikoisen syntymän jälkeen sain mielestäni

parhaimman neuvon vanhemmuuteen liittyen.

Sairaalan fysioteraupeutti ohjeisti vauvan hoitoon

ja äidin kuntoutumiseen synnytyksen jälkeen.

Lopuksi hän kuitenkin sanoi sanat,

jotka ovat olleet voimavaranani koko äitiyden ajan:

"Sinulle tullaan antamaan paljon hyvää tarkoittavia ohjeita ja neuvoja äitiyteesi liittyen.

Niitä kannattaa kuunnella mutta muista, että sinä tunnet lapsesi parhaiten

ja tiedät itse, mikä on teille parasta."

Nyt lapsia on viisi, jokainen ihana ja hurmaava oma persoonansa.

Olen parhaani mukaan lapsiani yrittänyt kasvattaa

mutta vähintäänkin yhtä paljon lapseni ovat kasvattaneet minua.

Ja molemminpuolinen kasvaminen jatkuu edelleen.

Lasten kasvaessa myös haasteet kasvavat ja yhä usemmin saa kysyä itseltään,

miten minun nyt tulee toimia.

Juuri tällä hetkellä vanhemmuus vie suuren osan energiasta.

Haasteita on monenlaisia, kun lapsia on monessa eri kehitysvaiheessa.

Joskus miettii, miten saa itsestään jaettua riittävästi kaikille.

Äitiys on raskasta, ihanaa, aikaa vievää, loputonta,

lumoavaa, palkitsevaa, yksi elämän suurimmista lahjoista

ja paljon, paljon muuta.

Paras homma, mihin koskaan olen ryhtynyt. :)

Kuvassa perheen 11v. joka heitti kisan jälkeen

kesän ensimmäiset kärrynpyörät paljain jaloin nurmikolla.

Ja kisareissu oli muuten menestys;

kolme mitalia meidän perheeseen valtakunnallisella tasolla.

Tämä äiti on kyllä niin ylpeä! :)