Toukokuu on mielestäni yksi parhaimmista kuukausista.
On mahtavaa seurata luonnon heräämistä.
Erityisesti tässä kodissa luonto on läsnä, koska talossamme on paljon ikkunoita kaikkiin ilmansuuntiin. Ihana esikoinen lupautui pesemään taskurahan puutteessa kaikki talon ikkunat, mikä sopii minulle oikein hyvin. Ikkunan pesu ei todellakaan ole mielipuuhiani. Olohuoneen ja kuistin ikkunat on jo pesty, jäljellä on "enää" reilut kaksikymmentä ikkunaa...
Toukokuu aloitettiin perinteisesti simalla, munkeilla ja kisapäivällä. Menestyksekkään kisailun jälkeen lapsilta puristettiin viimeisetkin mehut kylpylän altaissa ja illalla uni maistui kaikille. Ensi viikolla suuntaan kolmen vanhimman lapsen kanssa pääkaupunkiseudulle kisailemaan. Teemme ihan oman reissun "isojen" kanssa, pienet jäävät isän kanssa kotiin.
Toukokuuhun sisältyy myös toinen kisareissu Etelä-Suomeen, pienempiä kisoja omalla seudulla, äitienpäivä, synttäreitä ja kaiken kruunuksi kesäloman aloitus. Tai muu perhe lomailee, yrittäjä elää tilanteen mukaan.
Vappuna pääsin myös vaeltelemaan meren rantaan ja nämä kuvat ovatki kännykällä napsittuja kuvia vielä niin kovin hyisestä merestä. Vapun sää olikin hyvin perinteinen; aamupäivän valtavia tiskirättejä muistuttava räntäsade vaihtui iltapäivän auringonpaisteeseen. Hieman kyllä kaipailin juuri edellisellä viikolla kesäsäilöön kiikutettamiani toppavaatteita. Pakko on kuitenkin uskoa, että kyllä ne lämpimät säät sieltä tulevat.
oi miten kauniita kuvia! täytyy itsekin lähteä jonnekin rannalle kuvaamaan, rannikolla on niin kaunista :)
VastaaPoistaKiitos. :) Hyinen kevätmeri on kyllä upea!
Poista