maanantaina, toukokuuta 14, 2012

Ensimmäiset kesäkukat

Tämän vuoden ensimmäiset kesäkukat on nyt hankittu. Viime syksynä löysin kivat kukkalaatikot pääoven viereen. Syksyn ja talven ajan callunat sulostuttivat sisääntuloa mutta lumien kadottua niiden kuivunut kauneus ei enää ilahduttanut. Eräällä kauppareissulla yllätin sitten itsenikin hankkimalla kahdeksan mustaa(?!) pikkukukkaista orvokkia. En erityisemmin ole orvokkien ystävä ja kukkien värityksessä suosin yleensä valkoista. Jostain kumman syystä kuitenkin tulin kotiin mustien orvokkien kanssa ja täytin niillä tyhjät laatikot. Kun nyt yritän perustella hankintaani, voisivat syinä olla orvokkien pakkasenkesto ja tumman kukan erottuvuus vaaleasta laudoituksesta...



Todellisuudessa orvokit ovat kyllä tumman violetteja mutta sateisena päivänä ne näyttävät lähes mustilta. Luulen kuitenkin, että kesän alkaessa vaihdan laatikoihin uudet kukat ja orvokit muuttavat pihalle. Mistähän löytyisi sopiva paikka näin tummille kukille? 


 Viime keväänä sain lahjaksi sinisiä orvokkeja. Siivosin ne syksyllä pois ja pihalle taisi jäädä epämääräinen kasa rikkaruohoja ja muuta pois heitettyä. (Ja tämä ei todellakaan ole ainoa epämääräinen kasa keskeneräisellä pihalla...) Ja mitä sieltä kasasta eilen löytyikään! Nämä sitkeät sissit ovat kyllä ansainneet paikkansa pihallamme:)





Tässä seuraavassa kuvassa pääsee kurkistamaan hieman myös meille sisään. Kukkalaatikot ovat oven molemmin puolin ja niiden yläpuolella roikkuvat lyhdyt. Saattaa olla, että nappaan lyhdyt pidikkeineen kesän ajaksi pois, koska kynttilöitä ei kesällä tule poltettua. Kuten kuvasta huomaa, talon koristelaudoitukset ovat vielä kesken ja ovikellokin puuttuu. Näkymä taloon sisään tultaessa on minulle yksi talomme parhaista ominaisuuksista. Ovelta on esteetön näkyvyys läpi talon ja ulos olohuoneen suurista ikkunoista. Tästä näkymästä haaveilin jo silloin, kun aloimme suunnittelemaan unelmiemme taloa. Ja nyt saan nauttia siitä näkymästä monta kertaa päivässä:)


Tervetuloa meille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti