keskiviikkona, marraskuuta 14, 2012

Kerrotaan

Meillä asuu talossa kolme koululaista. Siksi meillä usein kerrotaan.
Myös kummankin meistä aikuisista pitää osata työssään kertoa.
Siis kertolaskuja.

Nuorimmalla koululaisella on ensi viikolla matematiikan koe ja nyt taas kerrotaan vähän ahkerammin
 Niitä kertolaskuja. 



Sisko askarteli kortit ja niillä on paljon mukavampi kertoa kuin kirjan kanssa.
Ja niillä voi pelata.
Yksin tai yhdessä. 


Myös meidän viisivuotias kiinnostui korteista. Numerot ja kirjaimet ovat tällä hetkellä pop. 
Ja kirjoittaminen.
"Äiti, mikä oli T?"
"Katto päällä."
"Mikä oli N?"
"Ylös, alas, ylös."
"Äiti, miten kirjoitetaan U?"
"Iloinen suu."
Näin meillä kirjoitetaan. :)

Loppuun vielä kuva tyypistä, joka ilmeisesti haluaisi myös kouluun.
Tai mihin tahansa, minne otetaan laukku mukaan.
Tämä karvakorva tunkee itsensä aina tilaisuuden tullen laukkuun, laatikkoon, koriin tai jopa muovipussiin. 
Kassikissa. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti