lauantaina, tammikuuta 26, 2013

Synttäriherkkuja

Eilen ja tänään olemme viettäneet nelosluokkalaisen 11-vuotissynttäreitä. Sankari sai itse valita tarjottavat kummallekin päivälle. Eilen talo oli täynnä kavereita ja tarjottavat olivat äidille helppoja: coctailpiirakoita munavoilla, sipsiä ja popparia, coctailtikkuja, riisimurokarkkeja, suklaapiirakkaa ja jäätelöä lisukkeineen. Ja hyvin upposi. 

Tänään juhlittiin sukulaisten seurassa. Suolaiseksi tarjottavaksi paistettiin lisää coctailpiirakoita ja ylimmän kuvan suolainen piirakka täytettiin sankarin lempitäytteillä: broilerilla, punasipulilla, persikalla ja aurajuustolla. Makeat tarjottavat tehtiin myös yhdessä. Isompi pikkuveli oli pääkokkina valkosuklaamuffinssien teossa, lime-valkosuklaakakku ja minttusuklaa-brita valmistuivat myös yhteisvoimin. Synttärivalmistelut ovat huomattavasti helpottuneet lasten kasvettua, keittiössä on jo monta kokkia. 

Loppuun laitoin vielä kuvan, jonka nappasin nopeasti portailtamme tällä viikolla. Ruokaa laittaessa silmät takertuivat ikkunanäkymään, joka oli pakko yrittää tallentaa. Puulatomme on silmänilo ympäri vuoden. Esteettisen ja toiminnallisen hyödyn lisäksi sillä on myös tunnearvoa. Se on koottu kahden vanhan heinäladon hirsistä. Mitä mahtavia tarinoita noilla hirsillä olisikaan kerrottavanaan...












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti