Otimme heti kesän alkajaisiksi irtioton arjesta
ja auton nokka suunnattiin kohti pohjoista.
Ylläs on minulle tuttu jo lapsuudesta mutta vasta aikuisena
olen päässyt tutustumaan pohjoisen kesään.
Tänä vuonna helteet ovat hellineet Pohjois-Suomea
ja luontokin on aikataulusta edellä.
Voi, kuinka ihanaa ja kaunista siellä onkaan!
Toukokuu ja kesäkuun alku on pohjoisessa
vuoden hiljaisinta aikaa turistien osalta ja väkeä olikin todella vähän.
Tuntui ylelliseltä nauttia hiljaisuudesta.
Säät suosivat meitä, vain yhtenä päivänä lämpötila
tippui lähes 20 astetta ja sade virkisti luontoa.
Ohjelmaamme kuului vaellusta, juoksulenkkejä,
pyöräilyä, jalkapalloa ja rauhallista oleskelua.
Rentoutumista.
Otimme hieman uhkarohkeasti tavoitteeksi kiivetä
koko porukalla Kesänki-tunturille Pirunkurua pitkin.
Uhkarohkeaksi suunnitelman teki tuo meidän pienin retkeilijä,
joka on vasta kolmevuotias.
Ja jälleen kerran yllätyin luonnon lumosta ja vetovoimasta.
Pienimmät odottivat joka päivä tunturille kiipeämistä.
Ja kuinka reippaita he olivatkaan! Pieninkin jaksoi ihan itse kävellä suurimman osan vaelluksesta, vain muutaman kerran keikkui isänsä hartioilla pienen pätkän.
Ja viisivuotias reippaili omin voimin lähes koko matkan.
Voi, kuinka hienoa olikaan ylhäältä ihailla maisemia
ja ihmetellä kaukana alhaalla siintävää järveä.
Juurihan olimme järven toisesta päästä vaelluksen aloittaneet!
Itse jaksaisin ihastella tunturilta siintäviä maisemia vaikka kuinka kauan.
Kuinka rauhoittavaa onkaan katsella niin kauas!
Vaelsimme kylmää päivää lukuun ottamatta joka päivä.
Joukon pienimmät säätelivät matkojen pituudet ja matkavauhdin.
Luonnosta löytyi vaikka mitä ihmeteltävää ja hyttysistäkin vain muutama oli liikkeellä.
Isommat tytöt heittivät myös talviturkit jäätävän kylmään tunturipuroon.
Kaksi lapsista päätti jäädä vielä jatkamaan luontoretkiä mummun ja pappan kanssa,
joten kotikin on nyt normaalia hiljaisempi.
Vaikka reissussa on mukavaa, niin mukavaa on myös palata kotiin.
